Testimonials 2

Minun onnekseni tai onnettomuudekseni voisin lukea aikani Salppurissa; riippuu minkäluonteinen henkilö arvioi tuloksia Sattuma kuitenkin ohjasi minut luokalle, jossa oli uskoakseni tavallista vilkkaampaa seurakuntaa, kuitenkin vilkkaudessaan "kunnollisia" kavereita. Ei väkivaltaa, varastelua tai muitakaan rikoksia, kunhan kaikenlaista jäynää ja kepposia viljeltiin. Tämähän passasi minulle. Alkuvuosina oli kuuma kysymys Beatles vai Rolling Stones? Myös muita ajan kuumia nimiä laiteltiin arvojärjestykseen. Erilaisia Top 10 —listoja värkkäiltiin sekä oppi- että vä-litunneilla. Biisit, artistit ja bändit, mitä vaan. Kajalan Kari oli silloinen bestikseni ja hän vetikin minut nopeasti Beatles-leiristä Rollareiden pariin. Opiskeluni sujui niin, että ensimmäisellä luokalla olin terävintä kärkeä, ja sitten alkoi tasainen lasku. Olin ilmeisesti jonkin sortin ADHD, ja kaikki muut asiat tuntuivat kiinnostavammilta. Koulussa ei sinänsä ollut mitään vikaa, pikemminkin päinvastoin. Ongelmatilanteissa oli usein reiluja mies miehelle —keskusteluja erityisesti voi-mistelunopettaja Kalevi Pulkkasen tai kässämaikka Mikko Vainion kanssa. Kumpi-kin saattoi antaa mandollisuuksia välttää jälki-istunnot jonkinsortin yhteiskunta-palvelulla, julkisella nuhtelulla tai henkilökohtaisella puhuttelulla. Mikko, vaikka on lyhyehkö, nosti kerran minut ja häirikkökaverini tukasta ilmaan, jotta tilanne rauhoittuisi. Sovimme asian ja kaverini kanssa koimme Mikon todella reiluksi sekä oikeudenmukaiseksi. Vältimme näin jonkin pahemman rangaistuksen, mutta "miesten" maailmassa asiat menevät joskus näin. Mikon kanssa ajauduin myöhem-min toisenlaisiin yhteistöihin politiikan saralla. Olin 80-luvun alussa hänen joukoissaan Landen kaupunginvaltuustossa ja jopa hänen varakansanedustajanaan. Ensimmäinen bändinikin ajoittui Salppuriin. Aivan varma en enää ole, olimmeko tokalla vai kolmannella luokalla, kun kasasimme luokasta "The Millionaires"-bändin. Mitään niin surkeaa kuin luokkajuhlassa esittämämme versio kappaleesta "Gabriel, kun on lämmin" ei varmasti ole kuultu edes Idols-ohjelmassa, mutta bändi piti olla. Kajalan Karin Mirja-äiti vielä ehdottomasti halusi nostattaa keikkafiilistä lähettämällä meidät keikalle oikein taksilla. Aika piti tietysti saada jotenkin kulumaan, ja meillähän riitti ideoita. Mytäjäis-sen rannassa pureskeltiin pikku kaupasta ostettua ranskanleipää, ja välitunneilla pelailtiin pikkukolikoilla kruunaa ja klaavaa. Kengät piti olla sileäpohjaiset, jotta Hollolankadulle mäen yli johtavaa polkua pääsi talviseen aikaan laskemaan todella kovaa vauhtia. Yksi omalaatuisimmista kerhoista, joihin olen ikinä kuulunut, oli koulupäivien jälkeen samaisen mäen päälle kokoontunut Laukun Puihinheittajat —kerho. Aja-tuksena oli heittää koululaukkunsa korkean männyn oksalle tai tiputtaa omallaan jo sinne jäänyt kaverin laukku. Jos sait omasi jäämään, se oli piste, jos tiputit ka-verin laukun, tienasit kaksi pistettä. Tätä jatkui melko pitkän periodin, ja joskus saattoi oma laukku olla puun oksalla useitakin vuorokausia. Kirjat kärsivät tietysti moisesta harrastuksesta melko paljon. Ei järjen häivää. Valaskala-bändi sai myös alkunsa Salppurista. Tämä harvoin yleisölle esiintynyt ja vielä vähemmän levyttänyt yhtye toimi kuitenkin esiasteena myöhemmin kuk-kaan puhjenneelle ja kaikkien viranomaisten, sosiaalitanttojen, kommunistien ja kunnollisten ihmisten päivittelemälle Sleepy Sleepersille. Hiemanhan on jälkikäteen harmittanut, että hulivililuonteen takia koulu jäi sii-hen mihin jäi. Salppurista jäi kuitenkin hyvät muistot. Jatkokoulutus tapahtuikin sitten yliopistossa nimeltä Sleepy Sleepers. Hieman eri keinoin kuitenkin on päästy siihen, mihin kaiken koulutuksen pitäisi tähdätä: perhe- ja ihmissuhteet kunnossa ja sitä kautta onnellinen elämä. Mato (Markku) Valtonen Koulussa 1966 - 1971